Taloyhtiöfoorumi

Yhdessä enemmän.

Taloyhtiöfoorumit ovat omassa kaupunginosassa tai naapurustossa toimivia vapaamuotoisia tiedonvaihtopaikkoja taloyhtiöiden hallitusten jäsenille ja energiaeksperteille. Tiedon- ja kokemustenvaihto taloyhtiöiden kesken antaa eväitä oman taloyhtiön kehittämiseen.

Hyvinkään taloyhtiöfoorumi

Taloyhtiöfoorumi perustettiin Hyvinkäälle vuoden 2021 alkupuolella. Foorumin perustamisessa auttoi Uudenmaan alueellinen energianeuvoja Ramboll Finland Oy, joka valittiin vuosille 2019–2023 alueelliseksi energianeuvojaksi Energiaviraston toimesta.

Taloyhtiöfoorumiin lähti mukaan 5 taloyhtiötä eripuolilta Hyvinkäätä. Foorumissa keskusteluun osallistuvat henkilöt jakavat kokemuksia oman taloyhtiön korjauksista sekä energiansäästöstä.

Mikäli olet kiinnostunut liittymän foorumin toimintaan mukaan laita sähköpostia energiahelppi@hlv.fi osoitteeseen. Mukaan tuleminen on maksutonta ja se ei sido sinua mihinkään. Kokouskutsu toimitetaan sähköpostiin linkin muodossa, ja pystyt osallistumaan kokoukseen pelkällä selaimellasi, joten mitään ohjelmiston asennuksia ei tarvitse tietokoneelle tehdä.

Taloyhtiöfoorumissa pyritään tapaamaan 3–4 kertaa vuodessa etäyhteyksin (Microsoft Teamsin välityksellä). Kokouksissa voi myös toivoa tietoa jostain tietystä energiansäästöön liittyvästä asiasta tai korjauksesta.

Tule mukaan taloyhtiöfoorumiin!

Miksi käynnistää taloyhtiöfoorumi?

Taloyhtiöfoorumissa edistetään hyvää ja energiatehokasta asumista.

Taloyhtiöfoorumissa jaetaan hyviä käytäntöjä ja onnistuneita toimenpiteitä.

Porukalla voitte kutsua asiantuntijoita ja yrityksiä kertomaan hyvistä ratkaisuista.

Taloyhtiöfoorumissa saat ja jaat tietoa paikkakuntasi palveluista ja osaajista.

Yhteiset kilpailutukset ja suuremmat sopimukset tuovat jokaiselle säästöä.

Taloyhtiöfoorumi on varteenotettava kumppani alueen kehittämisessä kunnan ja yritysten suuntaan.

4 askelta taloyhtiöfoorumin käynnistämiseen:

  1. Lähesty asuinalueella kiinnostavia, suhteellisen samanikäisten taloyhtiöiden hallituksia yhteistyöehdotuksella. Kerää kiinnostuneet yhteen.
  2. Ole yhteydessä oman maakuntasi alueelliseen energianeuvojaan. Hän auttaa starttaamaan foorumitoiminnan tarjoamalla vinkkejä ja valmiita materiaaleja. Energianeuvojaa voi pyytää kokoukseen kertomaan taloyhtiön energiatehokkuusasioista.
  3. Ensimmäisessä kokouksessa sovitte osallistujien kesken tavoitteista ja toimintatavasta.
    • Tutustumiskierroksella kannattaa kertoa, mitä ajankohtaisia remontteja, selvityksiä tai tavoitteita osallistujilla on.
    • Energianeuvoja kertoo muun muassa energiatehokkuuden merkityksestä taloyhtiön taloudelle sekä energiatehokkuuden huomioimisesta peruskorjauksissa.
  4. Sopikaa jatkosta, esimerkiksi seuraavan tapaamisen kokoonkutsujasta, tulevien tapaamisten aiheista. Taloyhtiöfoorumiin kannattaa kutsua asiantuntijoita ja palveluntuottajia kertomaan tarjolla olevista mahdollisuuksista.

 

Toiminnan voi käynnistää myös omin voimin yhdessä naapuritaloyhtiöiden kanssa. Hyödynnä luotettavia tietolähteitä ja asiantuntijoita.

Skip to content