Ajankohtaista

Hyvinkään koulujen ja päiväkotien energia- ja jätekilpailu innosti säästämään ja kierrättämään

Hyvinkään kaupunki ja Hyvinkään Lämpövoima Oy järjestivät 1.2.2024–31.1.2025 energia- ja jätekilpailun, johon osallistui seitsemän koulua ja neljä päiväkotia.

Kyseessä oli jo viides energiansäästökilpailu, mutta jätehuolto-osio oli mukana vasta toista kertaa – ja uutuutena tänä vuonna mukana oli myös hävikkiruoan seuranta.

Kilpailun tavoitteena oli innostaa oppilaita ja henkilökuntaa säästämään energiaa ja vähentämään jätettä. Osallistujat pyrkivät muuttamaan arjen toimintatapojaan ja tekemään konkreettisia energiansäästötoimia sähkön ja veden kulutuksen vähentämiseksi. Myös lämmönkulutusta seurattiin, vaikka siihen vaikuttaminen on kiinteistöjen käyttäjien näkökulmasta haastavampaa.

Jätehuollon osalta tarkkailtiin kokonaisjätemäärän kehittymistä sekä biojätteen ja hyötyjakeiden, kuten metallin, lasin, kartongin ja muovin, lajittelua. Energiankulutuksen muutokset laskettiin Hyvinkään Lämpövoiman valvomopalvelussa, ja jätemäärien seuranta toteutettiin yhteistyössä jäteyhtiö Kiertokapulan kanssa. Kulutusluvut perustuivat arjen käyttöön – ilta- ja viikonloppukäyttö jätettiin tarkastelun ulkopuolelle.

Kilpailun voittajat valittiin sen perusteella, kuinka paljon energiaa ja vettä saatiin säästettyä ja miten jätehuollossa ja lajittelussa onnistuttiin. Osallistujat kokosivat vuoden aikana tekemistään toimenpiteistä raportin, jossa he kuvasivat muun muassa järjestämiään teemapäiviä, kierrätystempauksia sekä laajempaa ympäristö- ja kestävän kehityksen kasvatustyötä.

Raporteista välittyi hienosti, kuinka monipuolisesti kouluissa ja varhaiskasvatuksessa edistetään vastuullista ympäristöajattelua.

Kilpailussa jaettiin myös rahapalkintoja: voittajat saivat 1000 € ja toiseksi sijoittuneet 500 €. Palkinnot kustansivat Hyvinkään kaupungin tilakeskus ja Hyvinkään Lämpövoima Oy.

Vuoden 2024 kilpailun voittajiksi ylsivät:
🏆 Hakalantalon koulu – 1. sija
🥈 Pohjoispuiston koulu – 2. sija
🏆 Hiidenkiukaan päiväkoti – 1. sija
🥈 Kruununmaan päiväkoti – 2. sija

Kuvassa kilpailussa palkittuja. Vasemmalta Hiidenkiukaan päiväkodin Katri Hautamäki ja Suvi Kettumäki, Kruununmaan päiväkodin Lea Tuominen, Hakalantalon koulun Heidi Laine-Åström ja Pohjoispuiston koulun Pirjo Kujanpää. Kuva: Susanna Jussila.

Lämpimät onnittelut voittajille ja suuret kiitokset kaikille osallistujille ympäristön hyväksi tehdystä työstä!

Lue tiedote Hyvinkään kaupungin verkkosivuilta

Skip to content
Tiivistelmä

Evästeiden käytön ensisijaisena tarkoituksena on parantaa ja mukauttaa vierailijan käyttökokemusta sivustolla sekä analysoida ja parantaa sivuston toimivuutta ja sisältöä. Evästeiden avulla kerättyjä tietoja voidaan myös hyödyntää viestinnän ja markkinoinnin kohdentamisessa sekä markkinointitoimenpiteiden optimoinnissa. Evästeiden avulla kerättävillä tiedoilla ei voida tunnistaa yksittäisiä käyttäjiä.

Evästeiden avulla saatua tietoa voidaan liittää käyttäjältä mahdollisesti muussa yhteydessä saatuihin tietoihin, esimerkiksi käyttäjän täyttäessä lomakkeen sivustollamme.