Ajankohtaista

Liki 9000:lle omakotitalon tai paritalon öljylämmityksen vaihtajille riittää vielä tukea

Jos harkinnassa on energiaremontti kannattaa toimia nyt – ELY-keskuksen avustuspäätöksen saa tällä hetkellä noin kolmessa kuukaudessa hakemuksen jättämisestä.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus myöntää edelleen suosittuja 4 000 ja 2 500 euron avustuksia öljylämmityksestä luopuville pientalojen omistajille. Avustuksia myönnetään niin pitkään kuin jäljellä oleva 35,6 miljoonan euron rahapotti riittää, kuitenkin enintään syksyyn 2025 saakka. Samasta määrärahasta myönnetään avustuksia maakaasulämmityksen vaihtajille.

Avustusta voidaan myöntää yksityishenkilöille tai kuolinpesille öljylämmitysjärjestelmän poistamiseen ja uuden lämmitysjärjestelmän hankkimiseen silloin kun pientalo on ympärivuotisessa asuinkäytössä. Avustuksen saamiseksi öljylämmitysjärjestelmä tulee poistaa kokonaan säiliöineen. Yhteen remonttiin voi saada vain yhdenlaisen valtionavustuksen tai kotitalousvähennyksen.

Avustusta on hakenut syksystä 2020 alkaen yli 32 000 pientalon omistajaa. ELY-keskus on tehnyt kaikkiaan noin 30 400 avustuspäätöstä, joista 88 % on ollut myönteisiä. Avustus maksetaan vasta remontin toteuttamisen jälkeen, ja tähän mennessä tukea on maksettu lähes 24 000 remontin toteuttaneelle hakijalle.

Lue lisää tuesta ELY-keskuksen sivuilta

Skip to content
Tiivistelmä

Evästeiden käytön ensisijaisena tarkoituksena on parantaa ja mukauttaa vierailijan käyttökokemusta sivustolla sekä analysoida ja parantaa sivuston toimivuutta ja sisältöä. Evästeiden avulla kerättyjä tietoja voidaan myös hyödyntää viestinnän ja markkinoinnin kohdentamisessa sekä markkinointitoimenpiteiden optimoinnissa. Evästeiden avulla kerättävillä tiedoilla ei voida tunnistaa yksittäisiä käyttäjiä.

Evästeiden avulla saatua tietoa voidaan liittää käyttäjältä mahdollisesti muussa yhteydessä saatuihin tietoihin, esimerkiksi käyttäjän täyttäessä lomakkeen sivustollamme.